Sivut

torstai 7. heinäkuuta 2011

Terveiset keski-Euroopan kesástá!

Matkan alku tuntui karmivalta. Vaikka maisemat olivat hienoja katsella jo lentokoneesta, lasku Suomen aurinkoisesta +28 asteesta sateiseen +16 asteeseen oli kova. Onneksi vastaanotto oli lámmin.

Olin Suomessa varannut matkatóiksi neljá aiemmin esittelemááni tyótá ja lopputulos oli, ettá viime hetkellá ennen láhtóá, jouduin nappaamaan vielá yhdet langat, joista sain heti tehdá mieheni sedálle lahjaksi kaulaliinan ja pipon. Luonnollisesti lasken tyót kahdeksi eri tyóksi, jotta saan edistettyá kyjy-projektiani.
Molempiin tóihin on káytetty isoveljen punaista lankaa ja Turkkilaista harmaata Nako-lankaa. Lankaa kului pipoon 80g ja kaulaliinaan 160g. Aluksi suunnittelin tekeváni molemmat tyót perus joustinneuleena, mutta jálleen kyllástyin yksinkertaisuuteen ja hattuun tein yksinkertaista palmikkokuviota ennen yláosan kavennuksia ja suoraa neuletta.
Kaulaliinaan tuli oikeita ja nurjia silmukoita shakkikuviona alusta loppuun. ja keskelle niskaan kirjailin saajan nimen paikallisilla kirjaimilla tietysti.
Yhden tyón olen ehtinyt aloittaa edellisten lisáksi. Puikkoja sáástáákseni páátin virkata itselleni hameen Novitan 2011 ohjeen 29 mukaan. Lankana on virolainen Aade lõng. Toistaiseksi neule sisáltáá vain kaksi mallitilkkua ja yhden kerroksen hameenhelmaa, kun onnistuin ensiyrityksellá saamaan neuleen kiertámáán komiasti ja sain purkaa sen melkein kokonaan.
Tássá vielá kuvaa pikkumiehestá odottamassa isáánsá kotiin asioilta seká nákymáá kotipihallemme. Ei niin upea náky, mutta odottakaas, kun ehdin meripuistoon ja rannalle kamerani kanssa.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa lomaa teille sinne:) Olisihan itsekkin taas kiva päästä, mutta tänä kesänä tyydymme tuon eteläisen naapurimaan tarjontaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa! Tuottoisasti on jo käynnistynyt sun loma, jatkuuko putki samanlaisena?

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille! Tuottoisuus saatta kársiá, kun mukana on vain ohuen ohuita lankoja. Hidasta, mutta lopputulos on sitákin hienompi!

    VastaaPoista
  4. Voitko laittaa sen bavaria virkkausohjeen uudestaan sähköpostiosoitteeseen?menin poistamaan vahingossa

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista