Sivut

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Apinamainen viikonloppu

Viikonloppumme oli jälleen täynnä ohjelmaa niin itse suunniteltua kuin kutsujakin. Ehkä suurimman huomion perheessämme sai tämän päiväiset syntymäpäiväjuhlat. Lapsemme saivat viikko sitten kutsun hoitokaverinsa juhliin, joissa on viidakkoteema. Pojalle löytyi heti vaatekaapista tiikeripyjama vaatteeksi ja kasvonaamiot naamat. Tytär ilmoitti haluavansa olla apina ja tästähän ei jousteta. Torstaina pohdin kovasti miten tämän sitten toteuttaisi ja tietysti sitä oli neulottava jotain, ei kaupasta kannata mitään ostaa, vaikka aika käykin vähiin. Sitä se käsillä tekemisen pakkomielle teettää. Onneksi avuliaan Angeliquen kevyellä "painostuksella" (lue helposti houkuteltuna) päädyin tekemään lapselleni apinahatun, joka sitten valmistuikin ajoissa tänään puolen päivän aikaan. Lauantainen sateinen reissu Mustasaareenkin meni ahkerasti neuloessa.
Työnalla oli tuolloin apinan häntä. Eikä vesisadekaan haitannut työn edistymistä. Lankoina apinahatussa oli kerran kokeiluun saatu SandnesGarnin Smart, Bulgariasta ostettua Turkkilaista lankaa Nako, Seiskaveikan mustaa sekä Svartafåret Frejan punaharmaata akryylilankaa. Työhön meni kokonaiset 85 grammaa, joten hiukan supistui taasen lankavarastot. Tässä lopullinen tuotos pikkumiehen kokeilussa.

Tilauksesta tein oikein punaiset korvat ja häntäkin oli punainen, kiinnitettynä collegehousuihin. Ja kuinkas sitten kävikään? Puolituntia ennen lähtöä tietysti tyttäreni totesi, että hän pukee nyt Prinsessamekon päälle, kun synttärisankari oli luvannut, että hän saa tulla kuninkaallisena paikalle. Entäs pikkuveikka, kelpaisikos äidin hienot luomukset hänelle? Ei, hänhän haluaa olla hurja leijona..hmm, no onneksi hattu mahtuu äidillekin, joten eiköhän sille tule käyttöä sitten viimestään syksyllä, kun ilmat kylmenee.

Ja keskeneräisenähän on edelleen pojan pusero sekä hoitajan huivi. Eikä kyjyn alkuun ole kuin vajaa viikko. Pistääpi kiireeksi saada työ valmiiksi ennen uusien aloitusta. Seuraava postaus taitaakin olla sitten listausta kyjy -suunnitelmista. Vielä olisi muutama työ etsittävänä.

2 kommenttia:

  1. Ehdottomasti apinalakki päähän ensi tapaamiseen.

    terkuin, hoo (joka ei edelleenkään voi kommentoida omilla tunnuksilllaan)

    VastaaPoista