Sivut

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Neuloosin pakko supistelut

Vuoden vaihteen lankavaraston laskeminen sai minut tosissani yrittämään varaston supistamista. Onneksi on puikot pysyneet käsissä ja into mukana. Ideoitakin olisi enemmän kuin ehtii tehdä ja se kyllä hiukan välillä haittaa neulonta tahtia. Nimittäin jo aloitettu työ muuttuu puuduttavan tylsäksi viimeistään kolmantena neulontapäivänä ja olisin valmis aloittamaan jo uuden työn. Olisikohan siis startiittia ilmassa? Tämän seurauksena olen harkinnut kesäyön hullutukseen osallistumista, mutta mitä minä sitten niille kaikille aloitetuille töille teen, kun mitään niistä ei huvittaisi tehdä loppuun asti?

Ensimmäiseksi minun on esiteltävä uuden uutukaiset neuletarvikkeeni, jotka rakkaat lapsukaiseni lahjoittivat minulle äitienpäivän kunniaksi.

 Lapsemme eivät ole olleet vielä päivääkään päiväkodissa ja täten erilaiset lahjat vanhemmille ovat jääneet melko vähäisiksi. Nämä olivat kerhossa tehdyt auringonkukkakassit ja olihan ne otettavan sen arvoiseen käyttöön äidin rakkaimpien harrastustarvikkeiden säilyttämiseen. Nyt siis mukanani kulkee aina pieni osa lapsistani <3.

Viime vuoden puolella olimme työporukalla viettämässä pikkujouluja keilauksen merkeissä. Keilakisan päätöksenä sovittiin, että häviäjä maksaa pizzat. Häviöhän siitä tuli, joten tässä työtoverille palkinto:

 Onneksi pizzan täytteistä ei tullut riitaa :).

Viime postauksessa tuli esiteltyä keskeneräinen poncho serkulleni. No, se on onneksi valmistunut. Kyllä näin isoon työhön saa aina kulutettua kiitettävästi aikaa. Lankana oli mikä muu kuin vironvilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan evilla tai aade lõng vaan joku eri tehtaan valmistama. Nimi ei tietysti jäänyt mieleeni ostosten yhteydessä. Värisävy on hiukan erilainen kuin noissa kahdessa edellä mainituista, mutta vahvuus on samainen 8/2. Hieno tuli. Lankaakin kului 352g. Melko ohueksi jäi itselleni muutama vuosi sitten tehtyyn verrattuna johon käytin 6/2 vahvuista vironvillaa. Sitä vain ei valitettavasti enää kuulemani mukaan saa, sen tuotanto on lopetettu.
Tässä vaiheessa neulontojani päätin kuluttaa loputkin ostamastani sateenkaarenvärisestä vironvillasta ja harppuystävieni avustuksella sain valittua malliksi wingspanin ja kuva kertokoon puolestaan.
Yhdestä kerästä eli 156 grammasta lankaa tuli näin ihastuttavan näköinen huivi. Meinasin sen antaa lahjaksi jollekin, mutta ihastuin jälleen kerran värikkyyteen ja nyt se lämmittääkin omaa kaulaani talvisellaan.

Näyttääkös tämä tutulta jollekin:
Pieni vinkki, kannattaa katsoa muutama kuva ylemmäs.. Heh, kyllä jälleen on puikoilla uusi poncho, lähes samasta langasta. Tällä kertaa Aade longista 8/2 vahvuisena. Tyttäreni on pyytänyt ja pyytänyt itselleen samanmoista ja kyllähän se äidin sydän lopulta heltyi. Uutena pulmanani on ollut se, että teen ponchoa kaksinkertaisella langalla. Työ tuntuu todella paksulta ja olen jo kahdesti vaihtanut isompiin puikkoihin, jotta työstä tulisi tarpeeksi ilmava. Vieläkin pohdiskelen pitäisikö vaihtaa vieläkin suurempiin, mutta aika näyttää. Hartiat vain meinaavat jumiutua paksun langan vääntämisestä.

Tein itselleni sukat vuorottaisilla raidoilla Admiral batik edition ja trekking hand art -langoista. Eri lankoja on melko vaikea tunnistaa toisistaan, mutta lopputulos on eläväinen. Keskellä kuvassa on poikani lovikkalapaset, joissa lankana loput Novitan kelo -langasta. Ihana neuloa ja paksuudeltaan ihanan nopeaa, muuten en juuri paksuista langoista tykkää. Vasemmanpuoleisin on poikani tilaus viime syksyltä. Työ lojui pitkään keskeneräisenä, koska inhoan ylikaiken pikkuosien yhteen liittämistä neulan avulla. Lopulta sain työn tehtyä ja aikaa kului muutama tunti. Seuraavaksi onkin tilauksessa tyttärelleni pink Brid, joka valmistuu sitten joskus, kun olen riittävästi unohtanut edellisen neulan käyttelyn.


 Yllä on poncho, jonka mallin valintaan kului aikaa muutama vuosi. Langan, Novitan puro metsän, olin ostanut erityisesti tätä tarkoitusta varten. Yllättävän hankalaa on löytää juuri tietynlainen malli, josta omassa päässä on visio, mutta jota ei osaa tehdä pelkästään improvisoimalla. Yhden mallin löysin jo viime syksynä, mutta sen hankkiminen osoittautui mahdottomaksi. Jenkkiläinen ohje jenkki sivustolla, joka ei myy netin välityksellä ladattavia ohjeita ulkomaille. Siis häh? Luulisi rahan ja luottokorttien kelpaavan businessihmisille. No, pitäkööt ohjeensa. Tämä ohje onkin sitten Dropsin sivuilta Shrug in Symphony. Ohje olikin parempi kuin mitä ohjeen esittelykuva antoi ymmärtää. 

Renee Leveringtonin mysteerihuivit ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Ainoa ongelmani on, etten juuri käytä huiveja. Koska lankavarastoissani on lähes kolme kiloa vironvillaa, päätin olla kysymättä sukulaisiltani mielipiteitä ja tein kaksi isoa ja todella kaunista huivia heille lahjaksi. Ensimmäinen on vanhasta evillan onnettoman laaduttomasta langasta tehty Mystery Shawl #30. Lankaa kului kiitettävät 235g. Kokonaisuudessaan hyvin aurinkoinen huivi.

 Koska olen huomannut, että kotini on aivan liian täynnä värikkäitä huonekaluja ja kalusteita eikä valaistustakaan ole koskaan sopiva, olen jo luovuttanut täydellisten ja erinomaisten kuvien ottamisessa. Siispä seuraavana Anniversary Mystery Shawl 2013 langan kulutuksella 257g:

Viimeisen vuoden ajan olen nauttinut työstäni pienessä muutaman hengen työyhteisössäni. Suuri kiitos siitä menee ihanille työkavereilleni. Näinpä neulojana paras tapani kiittää heitä on luoda itse heille jotain omin pienin kätösin. Vielä olisi yhdet sukat tehtävänä. Tässä kaksi valmista paria:


 Siinä missä minä äitinä saan lasteni ihania tuotoksia toivon, että oma äitini osaa arvostaa minun rakkaudella tehtyjä töitäni. Nämä kalastajan kynsikkäät, kuten olen ne itse nimennyt, on äitini pyytänyt edellisten rikki menneiden tilalle. Enhän tietysti osaa enää tyytyä mihinkään yksinkertaiseen, joten päädyin käyttämään ravelrystä löytämääni ohjetta pohjana.

Viimoisena haluan esitellä uusimman perheenjäsenemme. Tyttäreni on alkanut innostua neulomisesta ja otin hänet mukaani Soukan Menitaan eräänä lauantain neuletapaamispäivänä. Ystäväni Nele virkkasi siellä pehmonorsua johon tyttäreni ihastui heti kuullessaan, ettei tulevalle norsulle ole vielä löytynyt omistajaa. Jotakin vaaleanpunaista ja jotakin pehmeää. Sehän on heti adoptoitava. Niinpä ystävällinen Nele sen meille lahjoitti ja Norsuliiniksi nimetty otus onkin asunut siitä alkaen tyttäreni vuoteessa unikaverina.