Jää hiljaisuus

Kirjoittelu ei aina ole minu lajini. Paljon olisi asiaa, jota olisi ihana jakaa teidän kanssanne, mutta sen tuominen sanoiksi mielenkiintoisella tavalla tuottaa toisinaan ongelmia. Siksi siis tämä pitkä hiljaisuus blogipäivityksissä.

Neulominen ei kuitenkaan ole jäänyt, päinvastoin. Viime vuoden suurten tempausten ja tavoitteiden jälkeen annoin itselleni luvan hidastaa tahtia ja pidellä neulomisessa taukojakin, jotta ei rakas harrastus ala muuttua pakkomielteeksi. Ainoa tavoite on ollut pienentää lankavuorta, joka tuntuu täyttävän kaikki kaapit. Aloitin siis tämän vuoden yhdessä rakkaan 30,829kg suuruisen varastoni kanssa. Tänään olen tilanteessa, jossa laskelmieni mukaan on varastoni supistunut alkuvuoden aikana -128g. Huolimatta viime viikkoisesta Tallinnan lankamatkasta. Silti varastoni suuruus on pienentynyt merkkausten mukaan 253 grammaa. Olen korjaillut jonkin verran taulukkoni saldoja, joten tämä varmaan selittää pienen heiton.

Yllä osa tämän kevään töistä. Vuosi alkoi loistavasti, kun varpaan murtuman johdosta istuin kotona kuukauden neulomassa. Sain aikaiseksi sinapinkeltaisen paksun villapuseron itselleni. Siinä on jotain jota en ikuna aio antaa pois. Paksut neuleet eivät koskaan ole olleet minun juttuni, mutta nyt olen suuresti rakastunut.

Suomi-sukat Regiasta tein itselleni, samoin kuin hiukan kalliimmasta langasta (ainakin omasta näkökulmastani, kun langan hinta oli 17€/100g) tehdyt lapasetkin. Onnistuin heittämään vyötteen roskiin ennen sen langan merkkaamista taulukkooni, mutta muistan, että lanka on Irlantilaista merinovillaa. Aika ohutta, mutta ihanan pehmoista.

Keskeltä kuvaa löytyy pienelle prinsessalleni tehty kruunu. Lisää on jo tilauksessa ja kaikille kavereille myös. En vain tiedä millä sen tärkkäisi, kun ei liimaseos ole pitänyt kruunua pystyssä lasten leikeissä.

Alimpana ovatkin suurimmat ihailuni kohteet eli kirjoneuletyöt. Kirjoneule on aiemmin ollut minulle kuin kirosana, mutta nyt, ihailkaa kätteni tuloksia! Siskolleni valmistunut poncho on hiukan epätasainen alaosasta, mutta en jaksanut pestä työtä, vaan kostutuin sen vain suihkupullolla helmasta viimeistelynä. Seitsemän veljestä -langasta tehty työ on onneksi konepestävä, joten ehkä se vähän parantelee pinnan epätasaisuuksia sitten joskus.

Tallinnan reissu oli jälleen kerran vertaansa vailla kuten seurakin. Pääsin onnettareksi lahja-arvontaan, jossa haaveilin erityisesti alareunan Geisha-suklaista.

 Vaikkei arpaonni sen suhteen suosinutkaan,onnistuin saamaan toisenlaisia herkkuja herkullisen värisessä pikkupussissa, jonka tekijäksi paljastui Drucilla. Hienosti vuoritettu pussi on päätynyt yllättävän jouhevasti tyttäreni käyttöön. Siihen ei äidillä tuntunut olevan mitään sanottavaa, ainakaan tyttäreni mielestä. Karkit kyllä sain sentään itselleni.

Kunhan taas rohkaistun kirjoittelemaan päivityksiä, laittelen kuvaa pingottumassa olevasta huivista, jonka tein työtoverilleni. Nyt on työnalla yksi pieni keväthattu kaksivuotiaalle sekä epämääräisiä amigurumeja ja vastaavia. Työmatkaneuleena olen yrittänyt tämän kevään työstää itselleni tunikaa puro batikista, mutta kymmenen minuuttia per suunta ei anna suuria edistymismahdollisuuksia. Ja nyt suunnittelenkin aloittavani työmatkapyöräilyn. Ihan niin extreme-pyöräilijä en ole, että saisin puikot viuhumaan kesken ajon, vaikka lukeminen onnistuikin teinivuosina.

Munarikasta pääsiäistä kaikille!