Sivut

tiistai 23. elokuuta 2011

Tossua, tassua ja tanssia

Nyt alkoi kyjyt valmistua. Viime viikolla pesukoneeseen työnnetyt huovutetut lapaset vironvillasta eivät huopuneet sitten niin paljoa, että olisin ollut tyytyväinen, joten tänään ne päätyivät uudelleen käsittelyyn. Tässä lopputulos, suoraan pyykkinarulta:
Väritys osui kohdilleen, vaikka hyvin tarkkana neulojana ei värit täsmää ihan tasan. Onneksi sen verran voin antaa itselleni anteeksi. Ohje on Novitan neulomon galleriasta kopioitu, en valitettavasti nyt muista kenen kirjoittama se oli. Seuraavaksi pitäisikin yrittää pienentää ohjetta lasteni käsiin sopiviksi.

Toinen valmistunut kyjyni on tyttären kerhokassi.

Lankana on seiska veikan sateenkaari -lanka ja yksiväriset seiska veikat perhosissa. Tytär odottaa jo innolla huomista tanssituntia, kun saa kuljettaa ballerina-asunsa hienossa uudessa tanssikassissaan.

Viimoisena on tänään valmistuneet huovutettavat tossut. Odottavat enää pesukoneen käsittelyä.
Lasken ne kuitenkin valmistuneeksi, koska pääsen siirtymään seuraavaan neuletyöhön. Huopasta kului näihin töppösiin melko tarkkaan kaksi kerää eli 198g. Ohje suoraan Novitan sivuilta.

Nyt on kyjyjä valmiina jo, ta-daa, seitsemän! Eli vain 17 jäljellä. Yksi työ on ollut työmatkakäsityönäni jo kolme viikkoa ja kohta se on puolivälissä. Valitettavasti työmatkani pituus on vain noin vartin bussilla, joten siinä ajassa ei juuri ehdi valmista saamaan aikaiseksi. Kotona yritänkin saada enemmän valmista aikaan, mutta meidän pikku poikamme on ollut nyt viikon ilman kipsiä jalassa ja hänen kuntouttamiseensa ja ulkoiluttamiseensa menee iltaisin kaikki aika, jonka jälkeen kaadunkin jo miltei sänkyyn odottamaan seuraavaa työpäivää. Nyt siis unten maille!

4 kommenttia:

  1. Hienosti etenee kyjyily! Eikös nuo lapaset ole ne mitä teit silloin Jumbossa?

    VastaaPoista
  2. Mä haluaisin kanssa kokeilla jotain tossuja. Tuommoiset lapaset odottelevat puikoille pääsyä, kerran jo pääsivät, mutta sitten tarvitsin lempparipuikkoja toisaalle, joten lapaset jäivät jonoon =)Hieno tanssikassi, kyllä tuon kanssa kelpaa harkkoihin kävellä =)

    VastaaPoista
  3. Pitäisköhän munkii koklaa tollattii lapasii? Kiva kuulla, että pääsitte kipsistä! Tsemppiä jalan paranteluun! Todella hyvä kun kinttu parane noin nopeesti.

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää kyllä sinun KyJysi:) Ihanat valmistuneet - niin herkulliset värit.

    VastaaPoista