Sivut

tiistai 17. huhtikuuta 2012

veivaa veivaa!

Viime viikko hurahti vauhdilla, mutta lauantaita ei voi ohittaa mainitsematta muutamaa seikkaa. Neuleharppujengillämme oli tärkeä tapaaminen ystävämme Nelen luona, joka aikoo suunnata nenänsä uusiin haasteisiin. Vietimme siis hänen läksiäisiään. Luonnollisesti olen onneton kameranainen, joten kamera oli kotona kaiken juhlinnan keskellä. Tosin, enpä olisi viitsinyt kuvata kaikkia niitä herkkuja, joita söimme, olisitte vain pahoittaneet mielenne, kun ette päässeet mukaan maistiaisiin. Väläytän kuitenkin jotain, mistä joillekin saattaa tulla nälkä, nimittäin lankanälkä. Nele antoi meille mahdollisuuden kokeilla lankojen värjäystä ja täytyy sanoa, että hiukan hurahdin. Ensimmäinen tuotokseni on tässä:

Koko kylpyhuoneemme tuoksui Cool-Aid -väreille, kun kuivattelin lankaani siellä. Vaikka lopputulos olikin hiukan liian pätkärääkätty, olen silti onnellinen voimakkaan kirkkaista väreistä, joita sain aikaiseksi.Ja minä kun en harrasta valkoista lankaa, sain lahjoitukseksi Drucillalta yhden Nalle aloevera-kerän. Tästä langasta syntyy vielä hienot harppusukat, joihin Nele lupaili suunnitella ohjetta.

Ihanuus ei kohdaltani loppunut tähän. Ilmaisin läksiäisissä ongelmani saada eräs vyyhti kerälle ja pääsin kokeilemaan Nelen kerijälaitetta. Ja mikä parasta, sain koko koneiston kotiini lainaan. Mieskin vaikutti iloiselta päästessään helpommalla kerimisessä ja lupautui auliisti auttelemaan kerijälaitteen kanssa. Hymy kyllä hyytyi hiukan, kun mies ymmärsi, ettei kohteena ole ne kolme vyyhtiä, jotka olin ottanut esille, vaan muutama muukin, jotka kaivelin hyvistä piiloistani.
Kuvasta löydätte vasemmalta ne muutamat kerät, joiden kerimisessä mieheni (ja jopa siskonikin) ehti auttaa ennen loppujen kerien paljastamista. Keltavihreä kerä on aiemmin näytetty itse värjäämäni lanka. Ja jos ei kaikille vielä kuvasta selviä, sieltä löytyy yhteensä neljä vihreää ja oikeasta reunasta kaksi punaista vyyhtiä. Oikealla ylhäällä on Nelen ihanainen laite, joka mahdollistaa nämä hienot kerät.

Uusin aloitettu työnikin on helpompi toteuttaa, kun ne on keritty kauniisti.
Tästä on tulossa Claudia Evilla -hame, jonka ohjeen löysin Ravelryn ihmeellisestä maailmasta. Lanka vironvilla, joka tuttuun tapaansa tuntuu hieman rasvaiselta sormissa, mutta soljuu hyvin eli työtä on kiva tehdä.

Edellisen työn etenemistä on hiukan hidastanut ystäväni lapselle luvattu herne-hattu. Sain sen valmiiksi eilen. Hienolta näyttää, hiukan vain pelkään, että on liian matala. Huomenna sen pitäisi selvitä, kun saan lahjan annettua tulevalle käyttäjälle. Koska lahjansaaja ei ollut lähettyvillä, pääsi rakas nalleni (siis ymmärsit oikein, ei lasteni nalle vaan minun) malliksi. Hiukan oli kulmikas pää, kun ei raukkaparan korville löytynyt piposta koloja. Silti Milli-nalle vaikutti erittäin iloiselta lämpöisen hatun alla.
  Lankana käytin Tildaa, jota kului 42g. Ohje löytyy Ullanneuleesta.

2 kommenttia:

  1. Aah, tuo värjäämäsi lanka on ihana... Taitaa mennä perheellä vielä jokunen tovi tuossa kerimisessä ;)

    VastaaPoista
  2. Siitä se hurahdus lähtee... Jokos on oma kerijälaite anottu joulupukilta? ;D

    VastaaPoista