Neuloosin pakko supistelut

Vuoden vaihteen lankavaraston laskeminen sai minut tosissani yrittämään varaston supistamista. Onneksi on puikot pysyneet käsissä ja into mukana. Ideoitakin olisi enemmän kuin ehtii tehdä ja se kyllä hiukan välillä haittaa neulonta tahtia. Nimittäin jo aloitettu työ muuttuu puuduttavan tylsäksi viimeistään kolmantena neulontapäivänä ja olisin valmis aloittamaan jo uuden työn. Olisikohan siis startiittia ilmassa? Tämän seurauksena olen harkinnut kesäyön hullutukseen osallistumista, mutta mitä minä sitten niille kaikille aloitetuille töille teen, kun mitään niistä ei huvittaisi tehdä loppuun asti?

Ensimmäiseksi minun on esiteltävä uuden uutukaiset neuletarvikkeeni, jotka rakkaat lapsukaiseni lahjoittivat minulle äitienpäivän kunniaksi.

 Lapsemme eivät ole olleet vielä päivääkään päiväkodissa ja täten erilaiset lahjat vanhemmille ovat jääneet melko vähäisiksi. Nämä olivat kerhossa tehdyt auringonkukkakassit ja olihan ne otettavan sen arvoiseen käyttöön äidin rakkaimpien harrastustarvikkeiden säilyttämiseen. Nyt siis mukanani kulkee aina pieni osa lapsistani <3.

Viime vuoden puolella olimme työporukalla viettämässä pikkujouluja keilauksen merkeissä. Keilakisan päätöksenä sovittiin, että häviäjä maksaa pizzat. Häviöhän siitä tuli, joten tässä työtoverille palkinto:

 Onneksi pizzan täytteistä ei tullut riitaa :).

Viime postauksessa tuli esiteltyä keskeneräinen poncho serkulleni. No, se on onneksi valmistunut. Kyllä näin isoon työhön saa aina kulutettua kiitettävästi aikaa. Lankana oli mikä muu kuin vironvilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan evilla tai aade lõng vaan joku eri tehtaan valmistama. Nimi ei tietysti jäänyt mieleeni ostosten yhteydessä. Värisävy on hiukan erilainen kuin noissa kahdessa edellä mainituista, mutta vahvuus on samainen 8/2. Hieno tuli. Lankaakin kului 352g. Melko ohueksi jäi itselleni muutama vuosi sitten tehtyyn verrattuna johon käytin 6/2 vahvuista vironvillaa. Sitä vain ei valitettavasti enää kuulemani mukaan saa, sen tuotanto on lopetettu.

Tässä vaiheessa neulontojani päätin kuluttaa loputkin ostamastani sateenkaarenvärisestä vironvillasta ja harppuystävieni avustuksella sain valittua malliksi wingspanin ja kuva kertokoon puolestaan.

Yhdestä kerästä eli 156 grammasta lankaa tuli näin ihastuttavan näköinen huivi. Meinasin sen antaa lahjaksi jollekin, mutta ihastuin jälleen kerran värikkyyteen ja nyt se lämmittääkin omaa kaulaani talvisellaan.

Näyttääkös tämä tutulta jollekin:

Pieni vinkki, kannattaa katsoa muutama kuva ylemmäs.. Heh, kyllä jälleen on puikoilla uusi poncho, lähes samasta langasta. Tällä kertaa Aade longista 8/2 vahvuisena. Tyttäreni on pyytänyt ja pyytänyt itselleen samanmoista ja kyllähän se äidin sydän lopulta heltyi. Uutena pulmanani on ollut se, että teen ponchoa kaksinkertaisella langalla. Työ tuntuu todella paksulta ja olen jo kahdesti vaihtanut isompiin puikkoihin, jotta työstä tulisi tarpeeksi ilmava. Vieläkin pohdiskelen pitäisikö vaihtaa vieläkin suurempiin, mutta aika näyttää. Hartiat vain meinaavat jumiutua paksun langan vääntämisestä.

Tein itselleni sukat vuorottaisilla raidoilla Admiral batik edition ja trekking hand art -langoista. Eri lankoja on melko vaikea tunnistaa toisistaan, mutta lopputulos on eläväinen. Keskellä kuvassa on poikani lovikkalapaset, joissa lankana loput Novitan kelo -langasta. Ihana neuloa ja paksuudeltaan ihanan nopeaa, muuten en juuri paksuista langoista tykkää. Vasemmanpuoleisin on poikani tilaus viime syksyltä. Työ lojui pitkään keskeneräisenä, koska inhoan ylikaiken pikkuosien yhteen liittämistä neulan avulla. Lopulta sain työn tehtyä ja aikaa kului muutama tunti. Seuraavaksi onkin tilauksessa tyttärelleni pink Brid, joka valmistuu sitten joskus, kun olen riittävästi unohtanut edellisen neulan käyttelyn.

 Yllä on poncho, jonka mallin valintaan kului aikaa muutama vuosi. Langan, Novitan puro metsän, olin ostanut erityisesti tätä tarkoitusta varten. Yllättävän hankalaa on löytää juuri tietynlainen malli, josta omassa päässä on visio, mutta jota ei osaa tehdä pelkästään improvisoimalla. Yhden mallin löysin jo viime syksynä, mutta sen hankkiminen osoittautui mahdottomaksi. Jenkkiläinen ohje jenkki sivustolla, joka ei myy netin välityksellä ladattavia ohjeita ulkomaille. Siis häh? Luulisi rahan ja luottokorttien kelpaavan businessihmisille. No, pitäkööt ohjeensa. Tämä ohje onkin sitten Dropsin sivuilta Shrug in Symphony. Ohje olikin parempi kuin mitä ohjeen esittelykuva antoi ymmärtää. 

Renee Leveringtonin mysteerihuivit ovat aina yhtä mielenkiintoisia. Ainoa ongelmani on, etten juuri käytä huiveja. Koska lankavarastoissani on lähes kolme kiloa vironvillaa, päätin olla kysymättä sukulaisiltani mielipiteitä ja tein kaksi isoa ja todella kaunista huivia heille lahjaksi. Ensimmäinen on vanhasta evillan onnettoman laaduttomasta langasta tehty Mystery Shawl #30. Lankaa kului kiitettävät 235g. Kokonaisuudessaan hyvin aurinkoinen huivi.

 Koska olen huomannut, että kotini on aivan liian täynnä värikkäitä huonekaluja ja kalusteita eikä valaistustakaan ole koskaan sopiva, olen jo luovuttanut täydellisten ja erinomaisten kuvien ottamisessa. Siispä seuraavana Anniversary Mystery Shawl 2013 langan kulutuksella 257g:

Viimeisen vuoden ajan olen nauttinut työstäni pienessä muutaman hengen työyhteisössäni. Suuri kiitos siitä menee ihanille työkavereilleni. Näinpä neulojana paras tapani kiittää heitä on luoda itse heille jotain omin pienin kätösin. Vielä olisi yhdet sukat tehtävänä. Tässä kaksi valmista paria:

 Siinä missä minä äitinä saan lasteni ihania tuotoksia toivon, että oma äitini osaa arvostaa minun rakkaudella tehtyjä töitäni. Nämä kalastajan kynsikkäät, kuten olen ne itse nimennyt, on äitini pyytänyt edellisten rikki menneiden tilalle. Enhän tietysti osaa enää tyytyä mihinkään yksinkertaiseen, joten päädyin käyttämään ravelrystä löytämääni ohjetta pohjana.

Viimoisena haluan esitellä uusimman perheenjäsenemme. Tyttäreni on alkanut innostua neulomisesta ja otin hänet mukaani Soukan Menitaan eräänä lauantain neuletapaamispäivänä. Ystäväni Nele virkkasi siellä pehmonorsua johon tyttäreni ihastui heti kuullessaan, ettei tulevalle norsulle ole vielä löytynyt omistajaa. Jotakin vaaleanpunaista ja jotakin pehmeää. Sehän on heti adoptoitava. Niinpä ystävällinen Nele sen meille lahjoitti ja Norsuliiniksi nimetty otus onkin asunut siitä alkaen tyttäreni vuoteessa unikaverina.

1+1=3 eiku..

Olen kohta epätoivonen lankasaldostani. Heti vuoden alusta myin neuleharppuystävälleni Angeliquelle virkkauslankaa kertoen onnessani sitä olevan reilut 400 grammaa. Taisi olla meidän vaaka hiukan pieleen synkronoitu, kun vastaanottajan vaaka näyttikin noin 250 grammaa. Lankojen punnituksessa apunani ollut vajaa kuusivuotiaani oli sitten sekoitellut hiukan lukuja niitä luetellessaan ja saanut ihan uusia lukuja. Hiukan olen epäillen seuraillut saldojani, mutta pyrkinyt vielä luottamaan lukujen oikeellisuuteen.

Tänään sitten päätin merkkailla ravelryyn tällä hetkellä työnalla olevien sukkieni kerien kokoja  ja jäin haavi auki tuijottamaan excel-taulukkoni lukemaa. Sen mukaan Zitronin Trekking Hand Art lankaani olisi varastossa 2 339g. En kyllä muista koskaan ostaneeni sitä yhtä kerää enempää. Onpa kerällä kokoa. Yläpuolella taulukossa on yksittäiset jämäkerät, joiden lukema oli ylläri ylläri tasan tuo sama lukema! Onneksi olin tallentanut edellisvuoden excel-taulukkoni kerrankin erilliseksi tiedostokis, joten pääsin kurkkaamaan sen oikean summan tulevien sukkieni lankamäärille. Mutta mutta, tämähän tarkoittaakin nyt sitä, ettei minulla ole koskaan ollutkaan 37 kiloa lankaa.. ei edes lähelle. Pikaisten laskelmieni jälkeen pääsin siihen olettamukseen (siis todellakin olettamukseen, en enää luota tähän matikkapäähän), että lankavarastoni koko on vuoden alussa ollut 34,5kg.

Tämän vuoden kulutuskin on ollut jo kiitettävää ja yhteensä valmistuneita töitä on jo 1 619 grammaa. Niinpä viime vuoden loppusaldon 30,596kg ja tämän hetkisen saldon 32,979kg ei olekaan niin suurta eroa! Jei! Kyllä tuntuikin ihmeellisen suurelta alkuperäiset luvut ja tällä laskutekniikalla varastoni supistuu ihan muutamassa vuodessa :D

Ihan kaikista valmistuneista töistä en ole kuvia nappaillut, mutta tässä oma suosikkini ja ehdoton ihailunkohteeni:

Pojalleni valmistui kovasti odotettu pusero, jonka ohje löytyi ravelrystä ja neuloin sen Novita luxus Cloudista. Ihanan pehmoinen ja soljuva lanka neuloa. Ohje näytti alussa kamalalta kaikkine 25 sivuineen, mutta osoittautui helpoksi seurata. Pusero on ollut niin suosittu, että se päällä haluttaisi nukkuakin. Ja tasku on niin pop. Tämmöisen nähtyään isäntäkin oli valmis jonotuslistalle odottamaan omaansa, tosin ilman taskua.

Tyttäreni päätti auttaa minua langantuhoamisinnossani hukkaamalla kaulurinsa. Pitäähän neulojan lapsella olla neulottu kauluri kaupastaostetun sijaan. Niinpä kaivelin varastosta sopivan paksun langan Austermannin bambou softin ja pyöräytin hetkessä hänelle kaulurin.

 

Pikkuvelki oli heti sitä mieltä, että hän on jäänyt pahasti jostain paitsi ja huomasin puikoillani olevan hyvin pian toinen samanlainen eri väristä.

 

Tässä vaiheessa päätin jo itsekin kokeilla miltä moinen kauluri tuntuu ja neuloin sitten itsellenikin samanlaisen oranssina. Mies kun sitä hiukan sovitti, oli muutaman päivän kuluttua hänelläkin sitten omansa tosin kaksivärisenä vihreä-beige, kun ei enää lankavarastosta muita väriä löytynyt. Niin sitä tuli lämmitettyä koko perhettä kerralla ja jokainen vaikuttaa erittäin tyytyväiseltä omaansa. Ohje löytyy Ullanneuleesta koko perheen palmikkokaulurit .

Tämän hetken aikaa vievänä projektina on kummitytölleni luvattu poncho. 

Työ alkaa olla jo loppusuoralla, mutta ohuella langalla isoa työtä tehdessä meinaa epäusko valmistumisesta iskeä. Uskon kuitenkin pääseväni päivittelemään saldojani tämän työn osalta ennen kuunvaihdetta. Katsotaan miten käy.

 

Hyvää uutta vuotta!

Joulunpyhät ja vuodenvaihde kuluivat vauhdilla, mitä muuta voikaan odottaa kun lomailee. Ennen lomaa ehdin suunnitella monenlaista ohjelmaa perheelleni ja itselleni, mutta niinpä niin, tuntuu ettei mitään ehtinyt oikein tehdä. Onnekseni lapset antoivat minun sentään istua neulomassa kiitettävästi. Nimittäin alle viikkoa ennen vuoden vaihdetta päätin, että vuodelle 2012 on saatava vielä miinuksia ja kauan työn alla ollut hameeni on valmistuttava. Niinpä päivät kuluivat tiukasti kerroksia laskien. Siitä valmistuikin tämä:

Vironvillasta tehty puikoilla 3.5mm. Ohjeena ravelrystä löydetty Claudia evilla. Lankaa kului työhön 256 grammaa. Aiemmin ajattelin, etten ikinä tee hametta neuloen, koska ne eivät vain istu päälläni kivannäköisesti. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen, että  tein tämän hameen. Se on todella kiva päällä.


Vuoden 2012 aikana lankavarastoni oli tarkoitus pienentyä alle 30 kilon. No, lopputulos ei ollut ihan noin hieno, mutta niiden lankojen perusteella, jotka ovat olleet excel-taulukossani supisteluni olivat sentään miinuksella. Sain supistettua varastoani 528 grammaa. Ei mikään huipputulos, mutta sain pidettyä ostokseni aisoissa. Joten vuoden loppusaldoksi tuli 30,596kg.

Se mikä tästä koko lankavaraston supistelutavoitteesta tekee naurettavan on, että päätin penkoa loputkin eteisen lankakaapista, jonka jätin vuonna 2010 ensimmäisen inventaarin aikaan tekemättä. Oletin, että kyseinen kaappi sisältäisi muutaman virkkauskerän sekä pari keskeneräistä neuletyötä. Loppujen lopuksi päivitettyäni koko lankavarastoni, lisäten kaikki keskeneräiset työtkin saldoihin, sain lankavarastoni kooksi iloiset 37,031kg. Eli kevyet vajaa seitsemän kiloa lisää lankaa. Siinä vaiheessa karisi iloisesti haaveet uusien lankakerien ostelusta.

Kaapissani oli marinoitunut viime vuodesta niin iki-ihanaa novitan crystalia. Älkää kysykö miten olen sitäkin bling-bling -lankaa tullut ostaneeksi (niin paljon kun vihaankin kaikkea krumeluuria). Crystalista oli alunperin tarkoitus tulla hieno tuubihuivi, mutta kuinkas kävikään: huivin valmistuttua lanka oli aivan liian pistelevää ja kutittavaa. Ostin lankaa hiukan lisää ja muokkasin siitä hameen, josta tuli aivan hirveä. Marinoin työn kaapin perukalle, koska eihän nyt lankaa voi tuollaista määrää pistää suoraan roskikseen eikä tuosta langasta voi mitään tehdäkään. Nyt sitten kamalasti suurentunut varastoni sai minut motivoitumaan ja purin koko hamosen ja löysin onnekseni ohjeen lovikka-lapasista:

 Voiko viisivuotiasta tehdä onnellisemmaksi kunnon kimallelapasilla. Ja näitähän on luonnollisesti kaksin kappalein, kun viime torstain neuletapaamisessa hajamielinen minäni teki pelkkiä vasemman käden hanskoja. Hyvä puoli on, että ainakin lankaa kuluu :) Lapasten yhteisgrammamäärä on 186g. Nämä ovat nopeat neuloa, onneksi. Ja päätteleminen on yhtä tuskaa noiden kimalteiden takia. Näiden lisäksi olen saanut tehtyä samasta langasta hatun (jota kukaan ei luultavasti halua omakseen) ja työn alla on aikuisen koolla lovikat hatulle kaveriksi (lahjukseksi hatun ottamisesta vastaan).

Yksi ihqu työ on ollut esittelemättä, vaikka se on valmistunut jo reilusti viime vuoden puolella:

Nämä sukat ovat ylpeyteni. Ne saivat alkunsa viime keväänä. Ohjeen sukkiin on suunnitellut Nele ja lankakin on häneltä saatua. Kyseessä on Novitan nalle lanka, joka on ensimmäisen värjäilykokeiluni aikaansaamana saanut ihanan raikkaan värinsä.  Täytyy myöntää, ettei tämä pitsikuvio ollut minua varten ja sen takia työ venyi ja venyi, mutta kyllä siitä hieno tuli ja lämmittävät ihanasti talvipakkasilla!

Nyt olisi intoa päästä jatkamaan lukuisia ufoja, mutta tuo ah niin ihanainen crystal pitäisi saada ensin pois alta. Näyttäähän se lankasaldokin paremmalta näin heti alkukuusta, kun saa tuollaisen paksun langan pois varastosta. Kenties niistä ufoista voisi bloggailla tässä joku kerta, kun saa ne ensin kuvattua...

Kuinka laiska ihminen voi olla?

Osaatteko kuvitella kuinka työlästä blogin kirjoittaminen voi olla? Pelkästään neuletyön päätteleminen tuntuu isolta urakalta. Kun neule on vihdoin valmis, ei sitä jaksa nousta sohvalta hakeakseen kameran. Ja vaikka jaksaisikin, on yleensä ilta, jolloin oikean valaistuksen saaminen on suuren työn takana tai täysin mahdotonta. Keskellä päivää ei töissä viitsi kuvia ottaa ja kun pääset kotiin on jo pimeää. Viikonloppuun on aina vähintään muutama yö jäljellä eikä silloin muista mitään kuitenkaan kuvailla. No, jos nyt jotenkin saisin sen kuvan kameraan asti ja pääsen tietokoneelle, huomaan, että kameran nettipiuha on joka tapauksessa kateissa. Etsiskeltyäni sitä hetken paperipinojen alta tietokoneelta, luovutan ja suunnittelen tekeväni työn loppuun seuraavana päivänä. Voitte jo arvata mitä "seuraava päivä" tarkoittaa, niinpä asia unohtuu muutamaksi päiväksi.

Jos nyt jostain syystä kykenen suorittamaan ne kuvat koneelle asti, huomaan lasten varanneen tietokoneen itselleen, pyytäneen vähintään neljästi vettä ja huutaneen kahdesti vessasta "pyyhkimään". Oman blogin avaamiseenkin tarvitaan siis useampi tunti aikaa. Ja vihdoinkin lasten mentyä nukkumaan, televisiosta tulee se must-sarja, jota ei halua jättää väliin. Tämän jälkeen huomaakin jo silmien lurppaavan lupaavasti ja voi siirtyä kohti nukkumatin valtakuntaa. Ai miten niin kiireinen perhe-elämä ja ruuhkavuodet? Onneksi sitä ehtii päivittäin edes hetkeksi istahtaa alas ja ahertaa neuleiden parissa.

Koko vuosi on mennyt aika hiljaisesti. Vertasin jo kulutetun langan määrää tämän ja viime vuoden osalta ja ero oli huomattava. Viime vuonna käytin 7,5kg ja tänä vuonna vasta hiukan vajaa 3,9kg. Siis yli kolme kiloa eroa!! Ainoa lohduttava tekijä on se, että viime vuoden lankaostot olivat 12,8kg ja tänä vuonna tulos on onnettomat 4,1kg. Jos siis kulutan vielä tämän vuoden aikana reilut 200g lankaa olen miinuksen vuoden tuloksessa. Jippii!!

Tämmöiset syntyi viime heinäkuussa:

 Kuukauden sana oli angry birds. Tytär halusi kyseisen hatun, mutta lopulta olikin liian poikamainen. Nyt on työnalla punainen paholainen, kenties ensi kesäksi sitten. Pikku mieheni nukkuukin angry Birds pehmonsa kanssa toisinaan, joten rakkaita ovat.

Elokuussa tuli osallistuttua Ravellenicsiin Olympialaisten aikaan. Ylitin itseni täysin! Voin kai jo myöntää osaavani kirjoneuletta :). Lankana step classic. Neulomiseen meni kaksi viikkoa.

Pienestä vitsistä alkunsa saanut neulegraffititempaus loi hienoja tuloksia neuleharppujemme kantatapaamispaikkaan. Nimittäin Jumbon kauppakeskuksesta Fazerin kahvilasta voi löytää (toivottavasti vielä pitkään) neuleporukkamme tekemät istuintyynyn koristeet, joilla päätimme piristää paikan ilmettä kiitoksena ystävällisestä palvelusta ja aurinkoisesta suhtautumisesta joka kuukautisiin tapaamisiimme.Oma graffittini on tuo sininen. Huomenna pääsemme taas nojailemaan tyynyihin.Olemmehan kuluttaneet kyseisiä pehmusteita jo vuodesta 2010 helmikuusta.

Tämän syksyn kuvasadosta löytyy vielä ihanat alpakka-langoista tehdyt pipot minulle ja lapsukaisilleni. Ette kyllä usko, mutta pipoista pienimmännäköinen on minun ja minulla on isoin pää. Taaimmainen pipo puolestaan on nuorimmaiseni ja luonnollisesti rakkaalle tyttärelleni punaista. Mitä muuta voisi prinsessa toivoa?

Tämän ja eilisen illan urotyöksi tunnustettanee piparitalo, joka on vuosittain tehtävä itse. Joulu ei tule ilman tuttuja perinteitä.

Nyt saa joulunalusaika alkaa :)

Kamera vaihtoon!

Jos normaalistikin ottamani kuvat ovat keskinkertaisia, niin tänään niitä ei meinaa kehdata julkaista. En siis tule toimeen oman kamerani kanssa. Valaistus oli surkea, tausta liian tumma, kamera ei ymmärrä tarkentaa oikein. Toisin sanoen, koittakaa kestää onnettomat kuvat. Kamerasta ehti loppua akku kaiken kuvaustestailun tiimellyksessä, joten muitakaan kuvia ei ole saatavilla.

Tässä parhaimmistoa kuvista, kokoelma aktiivisista keskeneräisistä töistäni:

Olen työmatkoillani (10 minuuttia bussissa per suunta) työstänyt itselleni tunikaa. Se ei siis kovinkaan nopeasti etene, mutta olen päässyt jo vyötärölle asti. Alla olevassa kuvassa ei väritys täsmää, joten ihailkaa ennemmin ylempää kuvaa.
Mittasuhteet ovat tuottaneet tässä työssä päänvaivaa. Olen nyt saavuttanut silmukkamäärän ja tiheyden perusteella lantion leveyden, joka täsmää myös rinnanympärykseeni. Ongelmani onkin se, että vyötäröni on selvästi kapeampi. Jos haluan tunikasta tyköistuvan, minun pitäisi joko aloittaa koko työ alusta ja kaventaa nopeammin tai sujuvasti pidentää työtä jatkamalla tästä kohdasta kavennuksia, mutta silloin on riskinä, että lanka loppuu kesken. Minua ei haittaisi, että tunika olisi pidempi, mutta kyseistä lankaa ei ole enää myynnissä enkä usko jaksavani metsästää sitä toisaalta. Tyydyin siis, ainakin toistaiseksi, tekemään siitä "liian isoa". Toivon, ettei siitä tule sellaista. Ohje on Novitan, samoin lanka. Ja mikäänhän ei täsmää alkuperäiseen ohjeeseen..

Viime postauksessani esittelin hameen vironvillasta. Nyt työ on edennyt jo pitsiosioon, joka onkin hitaampaa, kun en voi tuijotella telkkaria niin tiiviisti kesken neulomisen. 

 Vaikka mekko onkin jo puolessa välissä, koen sen olevan vasta noin 30% valmis, johtuen pitsistä. Se hidastaa yllättävän paljon. Ja kiireisenä lapsiperheen äitinä, neulonta-aikaa ei juuri ole. Sitä on varastettava joka välistä mistä se on mahdollista.

Tässä onkin vasemmalla puolella tätini vanha liina, joka oli käytössä mennyt muutamasta kohdasta rikki. Hän oli antanut liinan äidilleen korjattavaksi, mutta vanhalla ihmisellä ei enää näkökyky ja hienomotoriikka riittänyt, joten isoäitini kysyi minulta korjausapua. Minä en liinoja osaa korjata ja tämän liinan pylväät olivat niin riekaleina, että totesin helpommaksi kopioida koko liinan uudelleen. Sain projektin noin kolme vuotta sitten. Tuolloin virkkausintoni lopahti ja siirryin neuleisiin, joten vasta nyt olen aloittanut työn aktiivisen kopioinnin. Hyvin etenee, tosin tämäkään työ ei ole niitä helpoimpia telkkarin katselu neuleita.

 Viimeisimpänä aloittamani projekti onkin oikeastaan Drucillan aikaan saannosta :). Hän kertoi osallistumisestaan mysteerihuivin neulomiseen. Tietysti oli käytävä kurkkaamassa mistä on kyse ja sille tielle jäin. Ensimmäinen vihje huivista julkaistiin lauantaina ja kiitos Vappuvapaiden sain sen jo tehtyä. Ei mitenkään vaikea, helmet jätin työstä pois oman mielenterveyden säilyttämiseksi, mutta tämäkään ei ole ruuduntuijotusneule.. Lankana käytän hyväksi huivilangaksi todettua vironvillaa.

Sitä kun riittää ja on niin hienoja keriäkin kotona!

Se miksi yhdeksi suurimmaksi ongelmakseni on muodostunut television katselun ja neulomisen yhdistäminen, johtuu rakkaasta tv-sarjastani Teho-osastosta. Työkaverini onnistui ylipuhumaan minut ostamaan sarjan ensimmäiset tuotantokaudet itselleni. Sen jälkeen olenkin kaikki illat istunut niitä tuijottamassa ja riippuvuus on kova. Onneksi lasten takia en viitsi sarjaa katsella päivälläkin, muuten siitä kärsisi jo koko perhe. Onneksi kaksi eri harrastusta voi yhdistää kohtuu helposti.

Näitä töitä tehdessä ei tarvitse murehtia, että jotain ihan heti valmistuisi. Varsinkin, kun se ainoa helppo työ on matkaneuleena ja mitä enemmän säät suosii, sitä useammin otan pyörän alleni työmatkoille.

Lopuksi toivottelenkin kaikille hyvää alkavaa työviikkoa! (tiedän, toisilla se alkoi jo maanantaina)
Kohtahan se onkin jo viikonloppu! Nauttikaas vielä viime viikonlopun kätteni tuotoksista, jotain kun sentään valmistuukin:

veivaa veivaa!

Viime viikko hurahti vauhdilla, mutta lauantaita ei voi ohittaa mainitsematta muutamaa seikkaa. Neuleharppujengillämme oli tärkeä tapaaminen ystävämme Nelen luona, joka aikoo suunnata nenänsä uusiin haasteisiin. Vietimme siis hänen läksiäisiään. Luonnollisesti olen onneton kameranainen, joten kamera oli kotona kaiken juhlinnan keskellä. Tosin, enpä olisi viitsinyt kuvata kaikkia niitä herkkuja, joita söimme, olisitte vain pahoittaneet mielenne, kun ette päässeet mukaan maistiaisiin. Väläytän kuitenkin jotain, mistä joillekin saattaa tulla nälkä, nimittäin lankanälkä. Nele antoi meille mahdollisuuden kokeilla lankojen värjäystä ja täytyy sanoa, että hiukan hurahdin. Ensimmäinen tuotokseni on tässä:

Koko kylpyhuoneemme tuoksui Cool-Aid -väreille, kun kuivattelin lankaani siellä. Vaikka lopputulos olikin hiukan liian pätkärääkätty, olen silti onnellinen voimakkaan kirkkaista väreistä, joita sain aikaiseksi.Ja minä kun en harrasta valkoista lankaa, sain lahjoitukseksi Drucillalta yhden Nalle aloevera-kerän. Tästä langasta syntyy vielä hienot harppusukat, joihin Nele lupaili suunnitella ohjetta.

Ihanuus ei kohdaltani loppunut tähän. Ilmaisin läksiäisissä ongelmani saada eräs vyyhti kerälle ja pääsin kokeilemaan Nelen kerijälaitetta. Ja mikä parasta, sain koko koneiston kotiini lainaan. Mieskin vaikutti iloiselta päästessään helpommalla kerimisessä ja lupautui auliisti auttelemaan kerijälaitteen kanssa. Hymy kyllä hyytyi hiukan, kun mies ymmärsi, ettei kohteena ole ne kolme vyyhtiä, jotka olin ottanut esille, vaan muutama muukin, jotka kaivelin hyvistä piiloistani.

Kuvasta löydätte vasemmalta ne muutamat kerät, joiden kerimisessä mieheni (ja jopa siskonikin) ehti auttaa ennen loppujen kerien paljastamista. Keltavihreä kerä on aiemmin näytetty itse värjäämäni lanka. Ja jos ei kaikille vielä kuvasta selviä, sieltä löytyy yhteensä neljä vihreää ja oikeasta reunasta kaksi punaista vyyhtiä. Oikealla ylhäällä on Nelen ihanainen laite, joka mahdollistaa nämä hienot kerät.

Uusin aloitettu työnikin on helpompi toteuttaa, kun ne on keritty kauniisti.

Tästä on tulossa Claudia Evilla -hame, jonka ohjeen löysin Ravelryn ihmeellisestä maailmasta. Lanka vironvilla, joka tuttuun tapaansa tuntuu hieman rasvaiselta sormissa, mutta soljuu hyvin eli työtä on kiva tehdä.

Edellisen työn etenemistä on hiukan hidastanut ystäväni lapselle luvattu herne-hattu. Sain sen valmiiksi eilen. Hienolta näyttää, hiukan vain pelkään, että on liian matala. Huomenna sen pitäisi selvitä, kun saan lahjan annettua tulevalle käyttäjälle. Koska lahjansaaja ei ollut lähettyvillä, pääsi rakas nalleni (siis ymmärsit oikein, ei lasteni nalle vaan minun) malliksi. Hiukan oli kulmikas pää, kun ei raukkaparan korville löytynyt piposta koloja. Silti Milli-nalle vaikutti erittäin iloiselta lämpöisen hatun alla.

  Lankana käytin Tildaa, jota kului 42g. Ohje löytyy Ullanneuleesta.

Jää hiljaisuus

Kirjoittelu ei aina ole minu lajini. Paljon olisi asiaa, jota olisi ihana jakaa teidän kanssanne, mutta sen tuominen sanoiksi mielenkiintoisella tavalla tuottaa toisinaan ongelmia. Siksi siis tämä pitkä hiljaisuus blogipäivityksissä.

Neulominen ei kuitenkaan ole jäänyt, päinvastoin. Viime vuoden suurten tempausten ja tavoitteiden jälkeen annoin itselleni luvan hidastaa tahtia ja pidellä neulomisessa taukojakin, jotta ei rakas harrastus ala muuttua pakkomielteeksi. Ainoa tavoite on ollut pienentää lankavuorta, joka tuntuu täyttävän kaikki kaapit. Aloitin siis tämän vuoden yhdessä rakkaan 30,829kg suuruisen varastoni kanssa. Tänään olen tilanteessa, jossa laskelmieni mukaan on varastoni supistunut alkuvuoden aikana -128g. Huolimatta viime viikkoisesta Tallinnan lankamatkasta. Silti varastoni suuruus on pienentynyt merkkausten mukaan 253 grammaa. Olen korjaillut jonkin verran taulukkoni saldoja, joten tämä varmaan selittää pienen heiton.

Yllä osa tämän kevään töistä. Vuosi alkoi loistavasti, kun varpaan murtuman johdosta istuin kotona kuukauden neulomassa. Sain aikaiseksi sinapinkeltaisen paksun villapuseron itselleni. Siinä on jotain jota en ikuna aio antaa pois. Paksut neuleet eivät koskaan ole olleet minun juttuni, mutta nyt olen suuresti rakastunut.

Suomi-sukat Regiasta tein itselleni, samoin kuin hiukan kalliimmasta langasta (ainakin omasta näkökulmastani, kun langan hinta oli 17€/100g) tehdyt lapasetkin. Onnistuin heittämään vyötteen roskiin ennen sen langan merkkaamista taulukkooni, mutta muistan, että lanka on Irlantilaista merinovillaa. Aika ohutta, mutta ihanan pehmoista.

Keskeltä kuvaa löytyy pienelle prinsessalleni tehty kruunu. Lisää on jo tilauksessa ja kaikille kavereille myös. En vain tiedä millä sen tärkkäisi, kun ei liimaseos ole pitänyt kruunua pystyssä lasten leikeissä.

Alimpana ovatkin suurimmat ihailuni kohteet eli kirjoneuletyöt. Kirjoneule on aiemmin ollut minulle kuin kirosana, mutta nyt, ihailkaa kätteni tuloksia! Siskolleni valmistunut poncho on hiukan epätasainen alaosasta, mutta en jaksanut pestä työtä, vaan kostutuin sen vain suihkupullolla helmasta viimeistelynä. Seitsemän veljestä -langasta tehty työ on onneksi konepestävä, joten ehkä se vähän parantelee pinnan epätasaisuuksia sitten joskus.

Tallinnan reissu oli jälleen kerran vertaansa vailla kuten seurakin. Pääsin onnettareksi lahja-arvontaan, jossa haaveilin erityisesti alareunan Geisha-suklaista.

 Vaikkei arpaonni sen suhteen suosinutkaan,onnistuin saamaan toisenlaisia herkkuja herkullisen värisessä pikkupussissa, jonka tekijäksi paljastui Drucilla. Hienosti vuoritettu pussi on päätynyt yllättävän jouhevasti tyttäreni käyttöön. Siihen ei äidillä tuntunut olevan mitään sanottavaa, ainakaan tyttäreni mielestä. Karkit kyllä sain sentään itselleni.

Kunhan taas rohkaistun kirjoittelemaan päivityksiä, laittelen kuvaa pingottumassa olevasta huivista, jonka tein työtoverilleni. Nyt on työnalla yksi pieni keväthattu kaksivuotiaalle sekä epämääräisiä amigurumeja ja vastaavia. Työmatkaneuleena olen yrittänyt tämän kevään työstää itselleni tunikaa puro batikista, mutta kymmenen minuuttia per suunta ei anna suuria edistymismahdollisuuksia. Ja nyt suunnittelenkin aloittavani työmatkapyöräilyn. Ihan niin extreme-pyöräilijä en ole, että saisin puikot viuhumaan kesken ajon, vaikka lukeminen onnistuikin teinivuosina.

Munarikasta pääsiäistä kaikille!